Sales Trainee Mikko Niittymäki

Esittelyssä: myyntiharjoittelijan työ Nemcossa

”Jo ensimmäisenä päivänä Nemcossa sain hyvän käsityksen sekä yrityksen kulttuurista että Nemcosta työpaikkana, sillä minut toivotti tervetulleeksi hyvä ilmapiiri ja vieraanvaraiset kollegat. Huomasin nopeasti, että voisin Nemcossa oppia itselleni tärkeitä asioita ja vahvistaa ammatillista osaamistani käytännön kokemuksella”, Mikko sanoo.



Osa pohjoismaista myyntitiimiä
Mikko on osa pohjoismaista myyntitiimiä ja on jo edennyt pitkälle 3-vuotisessa harjoitteluohjelmassa Suomen myyntiorganisaatiossa. Osa teoreettisesta ja käytännön koulutuksesta tapahtuu Nemcon yhteistyökumppaneiden kanssa ympäri Eurooppaa, joten myyntiharjoittelijan työhön liittyy paljon matkustamista.

Mikko rakentaa parhaillaan omaa asiakasportfoliotaan ja kuvailee lähestymistapaansa myyntiin seuraavasti:

"Myynnissä on kyse siitä, että ymmärtää mitä myy sekä pystyy muodostamaan hyvän suhteen asiakkaisiin. Tärkeintä on ymmärtää, mitä asiakkaat tarvitsevat ja millaisissa ratkaisuissa on juuri heille oikeat ominaisuudet."


Liity osaksi Nemcon tiimiä
Etsimme jatkuvasti uusia kykyjä mukaan Nemcon tiimiin, sekä kehittääksemme yritystä tulevaisuutta varten. Kirjoita meille, jos olet kiinnostunut työskentelemään Nemcossa.

Nemco Machinery

Tutustu arvoihimme

Arvomme kertovat, keitä olemme ja mitä teemme. Huomaat sen tehdessäsi yhteistyötä Nemcon kanssa.

Nemcossa työ on muutakin kuin pelkkä työpaikka. Meillä on palava halu saada aikaan tuloksia. Olemme sitoutuneita asiantuntijuuteemme, toisiimme, asiakkaisiimme, laitevalmistajiimme ja yhteisiin tavoitteisiimme.

Haluatko olla mukana tekemässä tulosta yhdessä osaavien kollegoiden kanssa? Ota siinä tapauksessa yhteyttä meihin!

Hae avoimia työpaikkojamme tai lähetä avoin hakemus osoitteeseen job@nemco.eu.

Ota yhteyttä ja löydämme teille sopivan ratkaisun!

tai soita: 020 792 8050
Nemco Machinery Oy, elintarviketeollisuuden laitteet, huollot ja varaosat.